shakkiliitto.net

Suomen Cup 2012 -kutsu

Sähköposti Tulosta PDF

Onnistuneen Cup -kokeilun jälkeen, SSL järjestää toisen Seurajoukkueiden Suomen Cup kilpailun 2012. Kilpailussa pyritään tehdä kaavio 64 joukkueelle, joka on shakillinen luku. Jos joukkueita tulee vähemmän, niin jatkokierroksille pääsevät suoraan viime vuoden neljä parasta, sitten JSM-sarjassa parhaiten menestyneet jne.

Pelipäiviä on kuusi, vaiheet 64, 32 ja 16 ovat alueellisesti arvottuja. Valtakunnallinen arvonta on vaiheessa 8 mukana sekä erillinen lopputapahtuma on välierä, pronssi- ja loppuotteluissa. Joukkueet ovat kahdeksan henkiset. Kilpailussa joukkueiden ensimmäisessä ottelussa ei vaadita lisenssiä. Kilpailu on selo- ja elokelpoinen.

 

Osanotto-oikeus

SSL:n jäsenkerholla, jolla on ollut osallistumisoikeus menossa olleella pelikaudella tai juuri päättyneellä. Seura voi osallistua kakkosjoukkueella kilpailuun, mikäli 64 kaavio ei muutoin täyttyisi. Tästä mainitaan tarkemmin kilpailun erikoismääräyksissä.

Pelaajien pelioikeus ja -kelpoisuus

Pelaaja voi pelata (tai sen voi nimetä vain) yhdessä seurassa ja seuran joukkueessa. Mahdollisen kakkosjoukkueen pudottua, pelaaja saa pelata sen jälkeen myös ykkösjoukkueessa. Pelikelpoisuus on Suomen kansalaisilla tai Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaisella pelaajalla, jolla on suomalainen Kela-kortti. Tarkemmin ks. erikoismääräykset.

Pelinopeus

JSM-kilpailun mukaisesti ensisijaisesti Fiden suosittama inkrementti (A) 90’/40z+30’+30”/1z tai jos, dgt-kelloja ei ole, aikaisempi (B) 120’/40z+30’e. Puolivälierästä alkaen (8 mukana, pelataan A-peliajoin).

Aikataulut ja kierrokset

Pelipäivä on suositus ja jos molemmat joukkueet suostuvat, voidaan pelata pelipäivää lähinnä olevana lauantaina tai sunnuntaina sekä varapäivinä tai paikallispelit arki-iltoina. Muutoksesta on informoitava JSM-toimikuntaa.

TAPAHTUMA               PELIPÄIVÄ       VARAPÄIVÄT
Ilmoittautuminen        12.02.2012      ---
Parien arvonnat         19.02.2012      20.02., 07.04., 29.04., 10.06., 18.08.
1.pelipäivä (64)        31.03.2012      04.04. / 15.04.
2.pelipäivä (32)        21.04.2012      28.04. / 29.04.
3.pelipäivä (16)        12.05.2012      19.05. / 20.05.
-------------------------------------------------------
4.pelipäivä (08)        11.08.2012      12.08.
5.pelipäivä (04)        15.09.2012      ---
6.pelipäivä (04)        16.09.2012      ---

Osanottomaksu

40 euroa / joukkue.

Ilmoittautuminen

Seurojen tulee ilmoittaa joukkue (tai mahdollinen kakkosjoukkue) sähköpostilla JSM-toimikunnalle 12.02.2012 mennessä (ks. alla oleva osoite) sekä maksaa seuran ykkösjoukkueen maksu samaan päivämäärään mennessä SKSL:n tilille NP 205918 – 14718. Jos kakkosjoukkue hyväksytään kilpailuun, siitä lähetetään erillinen lasku.

Palkinnot ja varaukset

Osanottomaksusta jaetaan 50% seuroille jotka pääsevät lopputapahtumaan. 10% liitto varaa lopputapahtuman järjestelykuluihin sekä loput 40% liitto varaa ns. matkarahastoon, joko JSM-sarjaan tai Cup-kilpailuun palautettavaksi seuroille (eräänlainen tasausrahasto). Voittajajoukkue saa SKSL:n kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa ja kolme parasta joukkuetta palkitaan mitalein (seuralle varataan 12+1 mitalia, mutta myös puolivälierässä sekä lopputapahtumassa pelanneille).

Tiedustelut

Timo Munukka (050-9310608), Jyrki Kytöniemi (045-1360675) 
s-posti: sksl(at)kolumbus.fi

 

Mainospalkki
Mainospalkki

Liiton sivuston kehitystyöstä / ylläpidosta vastaa Jussi Hämäläinen (MikkSK). Ulkoasun tarjoaa Cloudaccess ja poweria antaa T3 Framework.