Uudet shakkisäännöt

Shakki Suomessa ja maailmalla

Uudet shakkisäännöt

UNREAD_POSTKirjoittaja jamafi » Ma Heinä 03, 2017 1:01 pm

Moro!

Näkyi tulleen uudet shakkisäännöt ja ensi viikonlopun SM-kisoja varten, jossa itse olen tällä tietoa tuomarina joukkuekisassa, on minusta edelleen kummallisuus koskien virhesiirtoa.

Uusien sääntöjen etusivulla lukee näin:

"Suomen kilpailumääräysten mukaan nopean shakin turnauksissa toinen laiton siirto johtaa pelin päättymiseen."

Kohdassa 7 taas näin, jonka voi kai tulkita koskevan myös nopeaa shakkia ja määräys myös tukee etusivun tekstiä:

"7.8.2 Ensimmäisestä säännön 7.8.1 vastaisesta siirrosta tuomari antaa vastapelaajalle kaksi minuuttia lisäaikaa; toisesta saman pelaajan suorittamasta säännön 7.8.1 vastaisesta siirrosta tuomari toteaa kyseisen pelaajan hävinneen pelin."

Otsikon "Nopea shakki"-kohdalla todetaan kuitenkin:

"A.4.2 Jos tuomari huomaa, että laiton siirto on loppuun tämän suoritettu, hänen tulee tuomita peli pelaajan häviöksi, jos vastapelaaja ei ole tehnyt seuraavaa siirtoaan. Jos tuomari ei puutu asiaan, vastapelaajalla on oikeus vaatia voittoa, jos hän ei ole tehnyt seuraavaa siirtoaan."

Miten ja mistä lie kohta edes käännetty,..tämän suoritettu? Päteekö tämä A.4.2 määräys vasta toisen sääntöjen vastaisen siirron tapahtuessa ja jos pätee,
a) niin saako tuomari todeta huomatessaan myös ensimmäisen virhesiirron, vaikka se ei johdakaan häviöön etusivun tekstin mukaan
b) pitääkö tuomarin aina olla tietoinen myös ensimmäisestä virhesiirrosta, jotta voidaan edes puhua edes toisesta?

Pikapelikohdassa samoissa säännöissä todetaan rangaistuksen olevan yksi minuutti(!). No, ilmeisesti liiton sivuilta löytyvät ERILLISET pikapelisäännöt ajavat kuitenkin näistä kaikista yli? Tarkoittaa esim. että virhesiirrosta häviää aina?

Voisiko nämä säännöt viimeinkin saada yhteen dokumenttiin ja vieläpä niin, että säännöt eri kohdissa eivät olisi keskenään ristiriidassa? Vai moitinko turhaan ja kaikki onkin selvää?

Terv.

Jaska
jamafi
 
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Elo 02, 2010 10:10 am

Re: Uudet shakkisäännöt

UNREAD_POSTKirjoittaja Boris » Ma Heinä 03, 2017 1:48 pm

Säännöt eivät tässä kohdassa ole ristiriidassa nyt eivätkä olleet ennenkään. Lyhyesti: Fiden versiossa nopean shakin säännöissä pelin häviää ensimmäisestä laittomasta siirrosta. Koska Suomessa pelataan erilaisissa juniori- ja koululaiskilpailuissa paljon nopeaa shakkia ja tämä menettely olisi niissä ilmeisen kohtuuton, on Suomen kilpailumääräyksissä - ei siis säännöissä, jotka tulevat Fidestä - tässä kohdassa poikkeus:
http://www.shakkiliitto.fi/wp-content/uploads/2016/03/shakki_kilp_2015.pdf

Suomen pikashakkisääntöjen http://www.shakkiliitto.fi/wp-content/uploads/2016/03/pikashakkisaannot_2014.pdf alussa todetaan näin: Suomessa noudatetaan näitä sääntöjä kansallisissa kilpailuissa. Eli juu, virhesiirrosta häviää, paitsi tietysti niissä kisoissa, jotka jostain käsittämättömästä syystä on ilmoitettu Fiden pikashakkilaskentaan.
Boris
 
Viestit: 246
Liittynyt: Ma Joulu 12, 2011 5:26 pm

Re: Uudet shakkisäännöt

UNREAD_POSTKirjoittaja vanha jäärä » Ma Heinä 03, 2017 1:52 pm

Hei,

Tässä muutamia vastauksia jamafi:lle:

Kohdan A.4.2 tekstissä on selvä lipsahdus, joka on syntynyt tekstiä muokattaessa. Sana "tämän" ei lainkaan kuulu tekstiin.

Kohta 7 ja kaikki muukin ensimmäisen sivun esittelyosan jälkeinen teksti on FIDEn sääntöjen englanninkielisen tekstin suomennosta ilman Suomen tulkintoja.

Kun kohtaan A.4.2 sovelletaan Suomen kilpailumääräyksissä olevaa ja sääntöjen esittelyssä ilmenevää mainintaa, niin nopeassa shakissa vasta toinen virhesiirto johtaa pelin loppumiseen. Ensimmäiseenkin virhesiirtoon tulee tuomarin puuttua.

Kilpailun erikoismääräyksissä voidaan säätää se, että peli päättyy jo ensimmäiseen virhesiirtoon.

Pikapelissä pätevät Suomessa kaikki meidän pikapelisäännöissämme erikseen mainitut asiat. Sellaisissa kohdissa, jotka eivät niistä säännöistä ilmene, sovelletaan nopean ja normaalin shakin säännöissä ilmeneviä käytäntöjä.

Sääntöjen kokoaminen yhdeksi yhtenäiseksi dokumentiksi on työn alla, mutta se on siirtynyt tämän FIDEn sääntöjen päivityksen jälkeiseen aikaan.
vanha jäärä
 
Viestit: 172
Liittynyt: La Loka 09, 2010 1:16 pm

Re: Uudet shakkisäännöt

UNREAD_POSTKirjoittaja jamafi » Ma Heinä 03, 2017 2:08 pm

Moro!

Kiitos tarkennuksista, sääntöjen päivitysten osalta lienee kyseessä jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksun tapainen tilanne eli kun kotimaiset säännöt saadaan päivitettyä, on FIDEStä jo tulleet uudet säännöt. Näin muistelen jo omalta pj-kaudeltani.

Tulkitsen tätä niin, että ensimmäisestä virhesiirrosta saa vastustaja lisäaikaa 2 min(lisäaikaa ei tarvitse heti antaa, vaan vasta esim. kun vastustajalla aikaa on 5 min jäljellä, jotta vältytään turhalta kellon kanssa sohlaamiselta) ja toisesta häviää. Vain tuomarin toteama tai hänen tiedokseen saatettu ensimmäinen virhesiirto on validi eli peliä et voita sanomalla, että tämä oli vastustajalta jo toinen virhesiirto, jos tuomari ei sitä ensimmäistä ole todentanut jollain tavalla tapahtuneeksi.

Nopeassa pätee myös tämä erikoisuus(jos sitä nyt sellaisena haluaa pitää), että pelkällä ratsulla tai lähetilläkin voidaan todeta peli voitettavaksi, jos aikansa ylittäneen pelaajan jäljelläoleva materiaali sellaisen mahdollisuuden antaa "laillisen siirtosarjan" muodossa. Tällöin tuomitaan peli aikansa ylittäneen pelaajan häviöksi. Siksi kannattaa ilmiselvät tasapelitilanteet vaatia ajoissa tasapeliksi. Tuomarin asia on sitten toisaalta päättää, onko tasapelivaatimus täysin perusteeton ja määrätä (mahdollisesti) vastustajalle tällöin lisäaikaa. Näinkö se menisi oikein?

Terv.

Jaska
jamafi
 
Viestit: 433
Liittynyt: Ma Elo 02, 2010 10:10 am


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Riikka Wulff ja 100 vierailijaa